Ohjaus
Rosa Karo
Ohjaaja-käsikirjoittaja Rosa Karolla on takanaan pitkä ura Suomessa toimittajana, lyhytfilmien, mainosten ja dokumenttien tekijänä (Roosa Toivosen nimellä). Samaan aikaan Rosa opiskeli Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella ja valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2006. Rosan ohjaustöihin kuuluvat mm. palkittu lyhytelokuva Painit sekä dokumentit Sergei lähtee kouluun, Elämän tarkoitus, Jumala ja minä sekä Rovaniemi 24/7. Eurovision laulukilpailujen televisioinnissa nähdyt Postikortit Suomesta olivat valtaosin Rosan ohjaamia.
Avain Italiaan on Rosan ensimmäinen pitkä elokuva. Rosa kävi koulunsa Saksassa, Ranskassa ja Suomessa ja asuu Helsingissä, Los Angelesissa ja elokuvansa kuvausmaisemissa Italiassa.

